literature

Poltavaa aikaa::1

Deviation Actions

ShirianekiZ's avatar
By
Published:
297 Views

Literature Text

Kuumilla lähteillä tuntui olevan taianomaisia vaikutuksia ihmiskehoon. Tuntui siltä kuin myrkyt, joiden olemassaoloa ei ollut tullut huomanneeksi, olisivat sulaneet kuumaan veteen stressin ja huolien mukana. Jäykistyneet lihakset rentoutuivat ja kosteaa, höyryävää ilmaa oli helppo hengittää. Ainakin normaalisti.

Miksei Neji siis pystynyt rentoutumaan?

Hän oli melko varma siitä että tiesi vastauksen. Jo pelkästään sen nimellä oli ärsyttävä sointi.

Ja niinpä Neji ei suuremmin säästellyt myrkkyä katseestaan tuijottaessaan murhaavasti kiusanhenkeä, joka oli roiskauttanut ympäriinsä suuret määrät vettä kiveltä hypättyään.

”Naruto!”

Shikamaru päästi valituksen ravistellessaan hiuksistaan vettä samalla kun blondi viirunaamainen poika nousi pintaan. Naruto virnisteli ilmeisesti huomaamatta muissa paikallaolijoissa viriävää närää (siis Kibaa lukuun ottamatta, hän nauroi makeasti toisella kivellä ja loikkasi lähteeseen yrittäessään saada aikaan vielä suuremmat roiskeet).

Sai katseli ympärilleen hieman sen näköisenä ettei tiennyt pitäisikö hänen seurata Naruton ja Kiban esimerkkiä vai ei. Hän oli jo nousemassa ylös mutta Neji pudisti hänelle varoittavasti päätään.

”Älä mene tuohon mukaan. Se on lapsellista.” Neji ei vieläkään oikein tiennyt miten suhtautua Saihin. Neji ei juuri koskaan näyttänyt tunteitaan ulospäin, mutta hän ei suostunut uskomaan että jollakulla ei olisi niitä ollenkaan.

”Ah, selvä.” Sai istuutui alas ja tyytyi seuraamaan sivusta Naruton ja Kiban vesisodaksi yltynyttä peliä. Neji huokaisi raskaasti ja sulki silmänsä. Hänen ilmeensä oli lievästi kärsivä kun hän nojasi päätään taaksepäin. Shikamaru naurahti ontosti ja suoristi jalkansa eteensä.

”Onneksi Choji ei tullut mukaan. Jos Kiba ja Naruto olisivat saaneet yllytettyä hänet mukaan…” Shikamaru pudisteli päätään. ”No, luultavasti myös naiset olisivat kastuneet.”

”En usko että Choji saisi aikaan niin isoa aaltoa. Miksei hän muuten tullut? Olisi ollut mukava nähdä häntäkin pitkästä aikaa,” Lee kysyi Shikamarulta. Lee säpsähteli hieman kun hänen rystystensä haavat joutuivat kosketuksiin kuuman veden kanssa. Lee oli typerästi yrittänyt saada aikaan tunnelia vuoren läpi TenTenin valitettua pitkää kiertotietä erään vuoren toisella puolella olleeseen kylään.

Shikamaru heilautti laiskasti kättään. ”Aika typeräähän se on. Asuma vei meidät viimeisimmän mission jälkeen syömään ja hän sai taas ruokamyrkytyksen.” Shikamaru huokaisi ja yritti nauttia parhaansa mukaan veden lämmöstä. ”Se typerys ei sitten osaa ottaa iisisti.”

Neji huokaisi jälleen. Hänelle olisi riittänyt että hän olisi saanut olla kuumilla lähteillä yksin, jolloin hän sai ajatella omia asioitaan omassa rauhassaan. Neji työnsi mustat hiukset pois kasvoiltaan ja mulkaisi jälleen Naruton suuntaan. Olisi pitänyt kieltäytyä kutsusta.

”Hei, hei Kiba! Miksei Shino tullut mukaan?” Naruto kiekaisi asettuessaan viimein aloilleen posket heloittaen.

”En tiedä. Hän sanoi että hänellä on muuta menoa.. En kyllä keksi että mitä menoa hänellä muka olisi. Tiesittekö ettei tähän kylpylään saa tuoda koiria? Minun piti jättää Akamaru ihan yksikseen kotiin!”

”Mitä?” Naruto huudahti ja roiskautti äkkinäisellä liikkeellä vettä ympäriinsä. ”Et kai aikonut tuoda sitä tänne? Ihan hullua!”

”Mikä ongelma siinä nyt on?” Kiba kysyi hieman närkästyneenä.

”Kylvetkö sinä normaalistikin aina Akamarun kanssa?!”

”Totta kai! Onko sinulla jotain ongelmaa sen kanssa?”

”Joka paikka koiran karvoissa! Ja jos se ei ole-”

”Minä kuulin,” Lee keskeytti Naruton ja Kiban kiistelyn. ”..että Shino olisi menossa ulos TenTenin kanssa.”

Tuli hetken hiljaisuus, kun kaikki kääntyivät katsomaan Leetä (myös Sai, vaikka hän ei ihan ymmärtänytkään mitä erikoista siinä oli).

”Siis mitä?” Shikamaru huudahti yhtä aikaa Kiban kanssa. Naruto menetti jalansijansa ja loiskahti naamalleen veteen. Neji hivuttautui hieman lähemmäs Leetä yrittäen salata hämmennyksensä.

”Oletko ihan varma asiasta?” Neji kysyi äimistyneenä.
Lee nyökkäsi ja nosti sormensa pystyyn. ”TenTen kertoi siitä minulle eilen. Ilmeisesti he ovat tavanneet jo kahdesti aiemmin, ja heillä tuntuu synkkaavan.” Lee lisäsi dramaattisuutta ääneensä lauseen loppua kohden.

”Mutta… Silti!” Naruto puuskahti syljettyään vedet pois suustaan. ”Minä luulin aina että TenTen oli ihastunut Nejiin!”
Neji jätti Naruton virkkeen omaan arvoonsa ja nojautui pohdiskellen taaksepäin kun muut takoivat uunituoretta aihetta. Hän oli aikoinaan jättänyt TenTenin flirttailun omaan arvoonsa, sillä hän ei juuri ollut kiinnostunut tytöistä ja seurustelemisesta. Viime aikoina hän oli luullut havainneensa muutoksen tytön käytöksessä, vaikka TenTen käyttäytyikin ihan normaalisti. Vaikutti siltä että tyttö oli päättänyt luovuttaa… Mutta Shino? Nejiä värisytti. Toisaalta, makunsa kullakin.

”Tuota… Mikä tässä Shinossa on oikein vialla?” Sai kysyi hieman arasti.

”Ei oikeastaan mikään. Hänen nyt ei vain uskoisi käyvän treffeillä tyttöjen kanssa,” Shikamaru vastasi.

”Hän on jotenkin synkkä, ja hän loukkaantuu omituisista asioista!” Naruto huomautti. ”Ja yleensä tytöt eivät tykkää ötököistä.”

”Ötököistä?” Sai ihmetteli ja katsoi muita saadakseen joltakulta vastauksen.

Kiba päästi huokaisun ja levitti kätensä. ”Shino kuuluu Aburamen klaaniin, jolla on taito hallita hyönteisiä. Hyönteiset asuvat heidän kehossaan ja käyttävät ravintonaan isäntiensä chakraa. Mutta ihan totta, Shino on hyvä tyyppi.”

”Ah, selvä,” Sai tuumasi ja hymyili hieman.

”Minä en siltikään voi uskoa! Shino?” Naruto äimisteli.

Shikamaru huokaisi kärsivästi ja hieroi hieman ohimoitaan. ”Naruto, älä pidä moista äläkkää. Ei mahda tytöilläkään olla kovin mukavaa kun ne joutuvat kuuntelemaan sinun ääntäsi.”

”Tytöillä? Mitä?” Naruto putosi kärryiltä. Myös muut Shikamarua lukuun ottamatta näyttivät lievästi hämmentyneiltä.

Shikamaru katsoi ympärilleen.

”Enkö minä kertonut?” hän kysyi ja osoitti ruokoaitaa joka erotti miesten ja naisten puolen toisistaan. ”Ino, Sakura ja muut ovat täällä myös. Heidän ideansahan tämä oli.”

”Mitä?!” Naruto huudahti.

”Miten sinä voit unohtaa jotain tuollaista?” Kiba kysyi Shikamarulta hieman närkästyneenä.

Shikamaru levitteli käsiään. ”Älkää nyt viitsikö. Luulitteko ihan tosissaan että minä kaikista maailman ihmisistä päättäisin ihan yhtäkkiä kutsua kaikki ystäväni kylpylään?”

Naruto pohti asiaa hetkisen, ja tuli sitten aivan Nejin viereen. ”Hei, Neji! Miten on, viitsisitkö käyttää-”

”Byakugania? En.” Neji tyrmäsi ehdotuksen tylysti ja rypisti kulmiaan. ”Minä en alennu kurkkimaan tyttöjä.”

”Aivan, Naruto. Meidän on voitettava kiusauksemme!” Lee nyökkäsi ja risti kätensä rinnalleen.

”Aww…” Narutolta pääsi. Hän seisoi hetken aloillaan ja alkoi hivuttautua sitten hiljalleen kohti heitä ja tyttöjä erottavaa väliseinää. Neji mulkaisi häntä pahasti.

”Se joka kurkkii naisten puolelle, kuolee,” hän sanoi jäisellä äänensävyllä.

Naruto säpsähti ja naurahti sitten hermostuneena. ”E-en minä sitä aikonutkaan, kunhan vain ajattelin-”

He eivät saaneet tietää mitä Naruto oli ajatellut tehdä, sillä kesken hänen lauseensa kuului valtava jysäys ja väliseinä kaatui Naruton päälle.
My first fan fic... I'm sorry this is in Finnish, I'll try to translate this later.

Preview!
Hot springs seemed to have magical effects on human body. It felt like poisons, which you never noticed to exist, would melt to the hot water within stress and worries. Tensed muscles relaxed and moist, steaming air was easy to breath. Or normally it would be like that.
So why couldn’t Neji relax?
He was quite sure that he knew the answer. Its name already had irritating sound on it. And so Neji didn’t save any poison from his gaze while he murderously stared at the nuisance, who had spattered huge amount of water by jumping from the rock.
“Naruto!”

------------------------
This is part one, and there shall be more.
Huh? Main charas? Hinata and Neji, of course!

Oh! Oh! And Title says 'burning time', or something like that.
© 2008 - 2024 ShirianekiZ
Comments10
Join the community to add your comment. Already a deviant? Log In
Kawamaru's avatar
Ahahah, aivan loistava ficci! Tämä sai hymyn huulille, tässä oli sopivasti huumoria ja hyväntuulisuutta :meow: Pidin tästä kovasti, erittäin onnistunut ficci. Nyt on kyllä favouriten paikka :heart: